Toimintakertomus 2017

Shakkikerho on kokoontunut torstaisin 2 kertaa kuukaudessa Vammalan Seukulla klo 19. Kerhoilloissa on ollut keskimäärin 7 henkilöä. Nuorten kerho on kokoontunut keskiviikkoisin klo 18-19 Martti Mäensivun johdolla. Nuoria on ollut 5-8 kpl.

Kerhon johtokunnan puheenjohtajana ja rahastonhoitajana toimi Pekka Kauko, varapuheenjohtajana Johanna Tanni, sihteerinä Martti Mäensivu. Johtokuntaan kuuluivat vielä Pentti Rintakoski ja Gerhard Maier sekä varajäseninä Juuso Huhtivuo ja Erkki Tarvainen. Kokouksia kertyi 2.

Ykkösjoukkue säilyi täpärästi seurajoukkueiden SM-kisoissa 1. divi- sioonassa. Kausi 2017-2018 sitä vastoin on sujumut loistavasti. Joukkue on A-lohkon kärjessä.

Joukkuepikashakin SM kilpailut oli 5.-6.8. Porissa. Ykkösjoukkue oli 7. Joukkueessa pelasivat Vojtech Plat, Jussi Kauko, Mikko Niemi ja Henri Torkkola. Kaikkiaan olimme mukana neljällä joukkueella.

Nopean shakin SM-kisoissa VammSK:n joukkue oli 6. Joukkueessa pelasivat Henri Pohjala, Jussi Kauko, Henri Torkkola ja Arto Satonen. Henkilökohtaisessa kisassa Henri Torkkola oli 6. ja Arto Satonen 25.

Ford Store nopean shakin turnaus pelattiin Levorannan autoliikkeessä 22.4. Pelaajia oli 59. A-ryhmän voitti viime vuoden tapaan Dmitri Sklyarov. B-ryhmän voitti Henrik Järnström. Sastamalalaissijoitukset A-ryhmässä olivat Jussi Kauko 4. Arto Satonen 8. ja Henri Torkkola 10. B-ryhmässä olivat Pentti Rintakoski 8. Gerhard Maier 20. ja Kalevi Tuomisto 38.

Pekka Lehto voitti ammattiliitto JHL:n shakkimestaruuden 22.-23.4. Hauhossa pelatussa turnauksessa.

Myös kansainvälisillä pelikentillä nähtiin sastamalalaisia pelaajia. Pekka Kauko ja Pentti Rintakoski pelasivat senioreiden joukkue EM- kilpailuissa Serbiassa 25.6.-4.7. Pekka pelasi Turun joukkueessa. Joukkueen sijoitus oli 6. Pentin joukkue oli 9. Maarianhaminan kevätturnauksessa 20.-21.5. kävivät Pentti Rintakoski (21.) Pekka Kauko (25.) ja Martti Mäensivu (36.). Västerås Openissa Ruotsissa. 29.9.-1.10. pelasivat Pekka Kauko (140.) ja Pentti Rintakoski (190.). Vuoden loppuhuipentumana oli vielä Karlstad Open 27.-30.12. Siellä Arto Satonen oli 37. Pentti Rintakoski 54. ja Pekka Kauko 55. Lisäksi kerhon pelaajia osallistui aktiivisesti kotimaisiin viikonlopputurnauksiin.

Järjestimme 28.-29.1. Shakkiristeilyn Viking Amorellalla. Mukaan lähti 25 henkilöä Sastamalasta ja muualta Suomesta. Vietimme laivalla aikaa tutussa seurassa pelaamalla shakkia ja nauttien laivan buffetlounaasta.

Kerhon sisäistä kuukausipikapelien ketjukilpailua hallitsi Pentti Rintakoski. Johanna Tanni oli toinen ja Gerhard Maier kolmas.