Henri Pohjala palaa Vammalan Shakkikerhoon

28.06.2019

Tulevalle liigakaudelle Vammalan Shakkikerho saa todella kovan paluumuuttajan, kun moninkertainen Suomen mestari Henri Pohjala palaa kasvattajaseuraansa.

Tulevalle liigakaudelle Vammalan Shakkikerho saa todella kovan paluumuuttajan, kun moninkertainen Suomen mestari Henri Pohjala palaa kasvattajaseuraansa.

Edellisellä kaudella Pohjala oli voittamassa hopeaa Tammer-Shakin joukkueessa. 26-vuotias Pohjala on aiemmin pelannut myös Ruotsin liigassa Västeråsin joukkueessa.
Henri Pohjala on Vammalan Shakkikerhon vuosia pyörineen juniorimyllyn kovin tuotos ja tulee vahvistamaan merkittävästi Vammalan Shakkikerhon liigajoukkuetta. Pohjalan paluun myötä VammSK tavoittelee tosissaan myös joukkuepikashakin Suomen mestaruutta ensi elokuussa Vexve-areenalla järjestettävissä kilpailuissa. 

Pohjala

Takaisin